LIIKUNTASUHTEEN MUODOSTAMINEN LAIHDUTUSTA JA SUORITTAMISTA IHANNOIVASSA YHTEISKUNNASSA

Vierasblogi kirjoittajalta Saga Yli-Hannuksela, Népra Crew

Miten luoda itselle sopivaa suhdetta liikkumiseen laihdutuskulttuurin ja suorittamista ihailevan yhteiskunnan keskellä? Kenellä on lupa ylipäänsä kokea itsensä liikunnalliseksi?

“Istuminen tappaa”, “Liikkumattomuuden pandemia”, “Lihavuuden pandemia”, “Kyllä nyt on tämän hikoilun jälkeen illan herkut ansaittu”, “Tällä treenillä poltat rasvaa”... Lausahduksia ja otsikoita, joilta ei ole voinut välttyä.

Itse muistan lapsena tuijottaneeni ostoskanavalta, miten erilaisilla laihdutustuotteilla ihmisistä tuli kauniita ja tämän myötä elämästä paljon parempaa. Nykyisin erilaiset laihdutuskuurit ovat ehkä hienovaraisemmin piilotettu ja niitä markkinoidaan mm. hyvinvointina tai sanan “wellness” taakse naamioituna. Ruokavalion lisäksi näihin on voimakkaasti kytketty liikunta.

On totta, että liikunnalla on useita positiivisia vaikutuksia terveyteen. Totta on myös se, että iso osa liikkuu liian vähäisesti vallitseviin liikkumissuosituksiin nähden. On hyvä kuitenkin huomioida, että siinä, missä meidän yhteiskuntamme kannustaa passiivisuuteen, kannustaa se myös samalla pakonomaiseen liikkumiseen. Ei ole mikään ihme, että ajatuksemme liikunnasta ja näin myös liikuntasuhteemme on muodostunut kovin mustavalkoiseksi ja ehdottomaksi.

Pakonomainen suhde liikuntaan on laihdutuskulttuurin ja sen ympärille rakentuneen bisneksen tuotos. Pakonomaisen liikuntasuhteen tunnistaa siitä, että liikuntaan liittyvät ajatukset ovat hyvin jäykkiä ja joustamattomia. Omat liikkumisrutiinit alkavat sanella kaikkia elämän osa-alueita ja liikunnasta katoavat ilon lisäksi sen kaikki muutkin terveyttä edistävät
vaikutukset.
2010-luvulla kukoistuksensa saavuttanut fitnessbuumi oli myöskin omiaan omistamaan
liikunnan ja erityisesti kuntosaliharjoittelun ainoastaan rasvattomille ja erityisen lihaksikkaille
kehoille. Samanaikainen sosiaalisen median räjähdysmäinen kasvu sai aikaan sen, että
mielikuvamme sporttisesta kehosta kattoi ainoastaan nämä lihaksikkaat ja rasvattomat kehot. Liikunnallinen ja liikkumisesta nauttiva ihminen, kun voi olla ihan mitä vain kehon koosta, toimintakyvystä tai esimerkiksi iästä riippumatta. Tämä ei kuitenkaan sopinut silloin (eikä oikeastaan sovi vieläkään) yleiseen liikkumista ja
liikunnallisuutta käsittelevään kuvastoon.
Fitnessbuumi myös voimisti laihdutuskulttuurin rakentamaa voimakasta läskivihaa. Läskivihalla, läskifobialla tai lihavuuden stigmalla tarkoitetaan lihavuuteen liitettäviä voimakkaita negatiivisia ennakkoluuloja ja epäasiallista kohtelua, joita lihavat ihmiset joutuvat kohtaamaan. Tällaisia ennakkoluuloja voivat olla mm. se, että lihavan ihmisen ajatellaan olevan automaattisesti laiska, huono liikunnassa, hänellä on huono hygienia tai hän on tyhmä. Monetkaan läskifobiaan liittyvät ennakkoluulot eivät siis todellisuudessa liity painoon mitenkään.

Liikunta on kytketty osaksi laihdutusbisnestä niin voimakkaasti, että siitä on muodostunut
hyvin pitkälle ainoastaan keino laihduttaa, muuttaa kehoaan tai ylläpitää tavoittelemaansa
fyysista olomuotoa, jonka ihanteen laihdutuskulttuurimme on luonut. Miksi siis liikkua, jos ei pysty vastaamaan yhteenkään näistä? Ei ole mikään ihme, että osa ei koe liikkumista ollenkaan itselleen mahdolliseksi, koska sen ympärille rakennettu kulttuuri aiheuttaa voimakasta ulkopuolisuuden ja toiseuden kokemusta. Yhteiskuntamme tapa viestiä liikkunnasta ja lihavuudesta on melko surullinen. Lihavat ihmiset nähdään ongelmana ja liikunta lähinnä laihdutuskeinona. Tämä on valitettavasti vaikuttanut myös voimakkaasti siihen, millaiseksi suhteemme liikkumiseen on muodostunut.

Miten sitten tämän kaiken keskellä voisimme toimia aktiivisesti tätä kulttuuria ja omaa liikuntasuhdettamme terveemmmäksi muokaten?
Asenteita muuttamalla, tunnistamalla ja kyseenalaistamalla laihdutuskulttuurin luomia normeja sekä liikkumiseen ja urheiluun liittyvää kuvastoa monipuolistamalla. Asennemuutos on haastavampi, sillä laihdutuskulttuuri on opettanut meidät vihaamaan lihavuutta. Mutta muokkaamalla kuvaa siitä, kenellä on oikeus näkyä liikkumista ja urheilua käsittelevässä kuvastossa voimme edesauttaa asenteissa tapahtuvaa muutosta. Jokainen pystyy myös omassa mielessään läskifobisia ajatuksia kohdatessaan kyseenalaistaa omat ajatuksensa ja ymmärtää ne puhtaasti läskifobian luomiksi ennakkoluuloiksi. Samalla tulemme aktiivisesti muokanneeksi liikkumisen ja urheilun maailmaan kaikille paremmaksi sekä avoimemmaksi paikaksi ja suhteemme liikkumiseen saattaa kokea muutoksen mustavalkoisesta kohti terveempää ja vapaampaa.

Ehkä perimmäinen ongelma ei siis olekaan liikkumistottumusten polarisoituminen, eli liikkumisen vähyys tai pakonomainen tarve treenata, vaan sen taustalla toimiva läskifobinen ja suorituskeskeinen yhteiskunta. Onneksi meistä jokainen voi toimia aktiivisena muutoksen tekijänä.

Seuraa Sagaa Sosiaalisessa Mediassa:

Instagram: @saga.ylihannuksela